Hallituksen puheenjohtaja Matti Juola, Andament Group

Yrittäjyys velvoittaa rohkeuteen luoda uutta

Vaikka perheyrittäjyydessä on paljon hyvää, se ei sinällään takaa menestystä, kirjoittaa Matti Juola.

Jokaisen perheyrityksen pitää löytää omat avaimensa menestykseen aivan kuten kaikkien muidenkin yritysten. Käytännössä tämä tarkoittaa varsinkin osaamiseen jatkuvaa päivittämistä, koska maailma ympärillä muuttuu huimaa vauhtia. Perheyritysten omistajilta ja toimivalta johdolta vaaditaan kykyä ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu, sekä kykyä oman toiminnan kriittiseen arviointiin. Meidän täytyy reagoida muutoksiin omaksumalla uusia asioita ja muuttamalla toimintatapoja.

Yksi yhteiskuntaa ja infra-alaakin muuttava tekijä on digitalisaatio. Muutos on ollut käynnissä jo pitkään, ja se on arkipäiväistänyt digitalisaatiota positiivisesti. Ei koske meitä-ajattelu on lähes kadonnut. Digitalisaation hyödyntäminen liittyy pitkälle omien prosessien kehittämiseen, vain pieni osa kokonaisuudesta on tekniikkaa. Edelleen yrityksissä kannattaa miettiä ennakkoluulottomasti, mitä mahdollisuuksia digitalisaatio ja uudet teknologiat tarjoavat, ja miten tämä voidaan kanavoida asiakkaiden hyväksi.

Uuden omaksuminen ei tarkoita vanhan polkemista. Vahva osaaminen ja menneestä opitut asiat muodostavat kivijalan, jonka varaan tulevaisuuden menestys rakentuu.

Elämme entistä globaalimmassa maailmassa. Se tietää kilpailun kiristymistä, mutta toisaalta antaa Suomessakin tilaa uusille maailmanlaajuisille menestystarinoille.

Tämä aika korostaa myös vuorovaikutuksen ja sosiaalisten taitojen merkitystä. Lisäksi tarvitaan luovuutta, innovaatioita ja pitkäjänteisyyttä. Näillä avuilla syntyy vahvoja yrityksiä. Varmasti on heitä, joiden mielestä olisi helpompaa pysytellä tutulla mukavuusalueella sen sijaan, että korvat höröllä ja katse tarkkana etsisi uusia tilaisuuksia, joihin tarttua. Meitä yrittäjiä kuitenkin sitoo suoranainen velvollisuus toimia esimerkkeinä ennakkoluulottomuudesta ja rohkeudesta. Sitä kautta tähän maahan syntyy uutta työtä ja työpaikkoja, ja silloin meitä odottaa loistava tulevaisuus.

Lue myös

Kati Levoranta P2X Solutionsin osakkaaksi ja johtajaksi

Kati Levoranta aloittaa vihreän vedyn tuottaja ja power-to-x-teknologian edelläkävijä P2X Solutions Oy:n osakkaana ja johtajana, joka vastaa operatiivisen ja kaupallisen toiminnan kehittämisestä. Levoranta on toiminut Rovio Entertainment Oyj:n toimitusjohtajana vuosina

Lue lisää