Juha Hartikaisen toimenkuvaan Maastorakentajilla kuuluu mm. maanrakennustöitä, viemäröintiä, vesijohtotöitä, katuja ja rakennusten pohjatöitä.

Hartikaisen Juha Kaavilta

Juha Hartikainen jää aina viimeisenä työmaalle, kerää illalla työkalut talteen, laittaa ne konttiin ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Vaatimaton mies, joka ei tee itsestään numeroa. Ihminen Isolla I:llä.

Kun työkaveri perustelee edellä kerrotulla tavalla, miksi Suomen Maastorakentajien palveluksessa työskentelevästä Juha Hartikaisesta pitää saada juttu lehteen, silloin täytyy lähteä paikalle.

Mistä olet kotoisin ja kuinka kauan olet ollut maanrakennusalalla?

Olen kotoisin Kaavilta Juankosken kupeesta ja Kaavilla asun edelleen. Alalla olen ollut 30 vuotta. Tuttujen kautta pääsin maansiirtohommiin heti ammattikoulun jälkeen, ja siitä asti on tullut näitä hommia tehtyä.

Mitä kaikkea työhösi kuuluu ja mitä siinä vaaditaan?

Monenlaista kuuluu. Esimerkiksi maanrakennustöitä, viemäröintiä, vesijohtotöitä, katujen tekemistä ja rakennusten pohjatöitä. Hyvä fyysinen kunto auttaa, koska tässä pitää kaivaa paljon milloin mitäkin. Täytyy hallita myös mittalaitteet, kuten taso- ja putkilaserit, kun katsotaan korkoja ja varmistetaan oikeat kallistukset. Malttiakin tarvitaan. Väkisin tulee yllätyksiä ja sellaisia paikkoja, ettei hommat onnistu helpoimman kautta. Ja työmaalle lähdetään kelillä kuin kelillä.

Sinua kehutaan tunnolliseksi ja kaikin puolin hyväksi työntekijäksi. Miten olet sellaisille tavoille oppinut?

Olisiko se kotikasvatuksen tulosta. Siellä pidettiin huoli, etteivät paikat ole rempallaan eikä eletä kuin pellossa. Totta kai sitä haluaa, että työ tulee tehtyä kerralla mahdollisimman hyvin.

Kuinka turvallisesti olet onnistunut oman työsi tekemään?

Aika turvallisesti. Jotain pienempiä nyrjähdyksiä on ollut muttei mitään isompaa. Työturvallisuus lähtee omasta asenteesta. On oltava huolellinen ja silloin kun työmaalla on koneita, pitää tietä missä ja miten liikkuu.

Oletko viihtynyt Maastorakentajilla?

Ensi vuoden maaliskuussa tulee kymmenen vuotta täyteen ja hyvin on mennyt. Vaikka eri tehtäviin onkin omat ammattilaiset, niin porukalla näitä hommia paiskitaan ja autetaan silloin, kun toinen apua tarvitsee. Minulle on sattunut hyvät työkaverit, eli senkään suhteen ei ole valittamista. Tauotkaan eivät käy tylsiksi, täällä päin kun on aika suulasta porukkaa.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Kesällä kalastan ja talvisin kuljen pilkillä. Aikanaan kävin usein lintu- ja hirvimetsällä, mutta se on jäänyt viime aikoina vähemmälle.

Lue myös

Kati Levoranta P2X Solutionsin osakkaaksi ja johtajaksi

Kati Levoranta aloittaa vihreän vedyn tuottaja ja power-to-x-teknologian edelläkävijä P2X Solutions Oy:n osakkaana ja johtajana, joka vastaa operatiivisen ja kaupallisen toiminnan kehittämisestä. Levoranta on toiminut Rovio Entertainment Oyj:n toimitusjohtajana vuosina

Lue lisää