Aina ne jaksavat Andamentin pojat yllättää. Olin jo ollut jonkin aikaa osa-aikaeläkkeellä, toki huollettuna ja kynnet teroitettuna, kunnes viime keväänä alkoi Vasankarin konevaraston laitamilla olla sellainen hyörinä, että oksat pois. Vanhana sotaratsuna tiesin heti, mistä oli kysymys: olivat pojat huomanneet, että nyt on tulossa sen verran kiireinen kesä, että jälleen tarvittaisiin Andamentin salaista asetta vuosien takaa, legendaarista Cutter-stabilointijyrsintä.
Tässä vaiheessa onkin paikallaan, että esittelen itseni tarkemmin. Nimeni on Cutter, kansan kielellä Kutteri, ja alunperin työskentelin kaivosdumpperina Pyhäsalmen kaivoksella. Ilman Juolan miesten kekseliäisyyttä olisin varmaan jäänyt niistä hommista eläkkeelle ajat sitten.
Olen vuosimallia 1994, ja strategiset mittani ovat seuraavat: pituutta vajaat 10 metriä, korkeutta 3,6 metriä, leveyttä 4,5 metriä ja painoa reippaat 40 000 kiloa. Vaikka olen kooltani massiivinen, minua on kehuttu ketteräksi käsitellä.
Työleveyttä minulla on peräti 4,2 metriä, ja sekös sai aikanaan kilpailijoiden koneet kateudesta vihreäksi. Olihan se nimittäin ennen kuulumatonta, että tällainen kalajokisen perheyrityksen luomus ajoi kerralla valmiiksi kokonaisen tiekaistan, kun muiden koneet joutuivat kapeampina ajamaan saman kaistan kahdesti. Se oli sellainen tuottavuusloikka, josta pääministeri Sipiläkin olisi ollut ylpeä.
Oma syntyhistoriani uuden elämän saaneena entisenä kaivosdumpperina ja tämä homma mitä teen, ovat ajan hengen mukaisesti kierrätystä parhaimmillaan. Niille, joille asia on outo, seuraavaksi lyhyt pikakurssi stabilointijyrsinnästä: ominaisuutensa menettänyt tierakenne vahvistetaan toimestani sekoittamalla tierakenteeseen ties mitä sidosaineita, vaikkapa teollisuuden sivutuotteita. Tämä tapahtuu heti työkohteessa paikallaan, jolloin kuljetuskustannukset ja sitä kautta hiilidioksidipäästöt tulevat minimoitua. Ja ympäristö kiittää!
Paljon olen Suomen teitä työurani aikana parannellut. En kiellä, etteikö joskus olisi muutama öljytippakin vierinyt kylkeäni pitkin, kun olen surullisena seurannut tiestömme rappeutumista ja muistellut takavuosien tekemisen meininkiä. Nyt näyttää taas lupaavalta, kun tiestöllä aletaan korjata muutakin kun ajoratamaalauksia. Kyllä se vaan pojat ja tytöt on niin, että toimiva infra ja sen tekijät ovat se perusta, jolla pyörät pidetään pyörimässä tässä yhteiskunnassa.
