HSK Sähkö Oy on vuodesta 2009 toiminut osakkuusyhtiönä Andament Group Oy:ssä. Tänä aikana HSK Sähkö Oy:n liikevaihto on kasvanut kolmesta miljoonasta eurosta 11 miljoonaan euroon ja toiminta on laajentunut talotekniikasta infran monipuolisiin ja vaativiin sähkö- ja sähköistämishankkeisiin.
Andament Group Oy:n kehittäessä liiketoimintoja ydinosaamisalueilleen HSK Sähkö Oy:n vähemmistöosuudesta luopuminen oli luontevaa. HSK Sähkö Oy:llä on vahva alansa osaaminen, jonka ansiosta yhtiöllä on hyvät näkymät kehittää toimintaansa jatkossa itsenäisesti.
Yhtiön työntekijöihin omistusosuuden muutoksella ei ole vaikutusta.
HSK Sähkö on monipuolinen sähkö- ja verkkourakoitsija, jonka vahvuuksia ovat osaava henkilöstö, keskenään hyvin erilaisten projektien johtaminen sekä nopea reagointi alati muuttuvaan markkinatilanteeseen. HSK Sähkö Oy:n liikevaihto vuonna 2015 oli 11 M€. Yhtiö työllistää 60 henkilöä ja sen päätoimipiste on Kalajoella.