Andament Group laajentaa Ruotsin rakennusmarkkinoille

Andament Group laajentaa toimintaansa Ruotsin-markkinoille. Suomen Maastorakentajat on perustanut Kiirunaan Skarta AB-nimisen tytäryhtiön, joka tavoittelee alkuvaiheessa Pohjois-Ruotsin kaivos- ja voimalaitosteollisuuden urakoita.

– Skarta haluaa olla tulevaisuudessa merkittävä toimija Ruotsin rakennustoimialalla. Siksi tavoitteenamme on suunnata myös kohti eteläistä Ruotsia sen jälkeen, kun olemme saavuttaneet jalansijan pohjoisessa, kertoo Skarta AB:n toimitusjohtaja Mikael Sidér.

Sidér pitää mielenkiintoisena niitä mahdollisuuksia, joita Skartan kautta avautuu Andament Groupin muillekin tytäryhtiöille. Hänen mukaansa Skarta pystyy tarjoamaan yhdessä toisten konserniyhtiöiden kanssa laajasti erikoisrakentamisen osaamista.

– Skarta on yhtiönä uusi, mutta sillä on jo nyt leveät hartiat Andament Groupin sekä laajan kumppanuusverkoston ansiosta. Pohjois-Ruotsin markkinat ovat meille entuudestaan tuttuja. Näistä lähtökohdista meillä on mainiot edellytykset luoda Ruotsin rakennusalalle uusi vahva toimija, Sidér sanoo.

Kuva: Wikipedia/Johan Arvelius

Lue myös

Kati Levoranta P2X Solutionsin osakkaaksi ja johtajaksi

Kati Levoranta aloittaa vihreän vedyn tuottaja ja power-to-x-teknologian edelläkävijä P2X Solutions Oy:n osakkaana ja johtajana, joka vastaa operatiivisen ja kaupallisen toiminnan kehittämisestä. Levoranta on toiminut Rovio Entertainment Oyj:n toimitusjohtajana vuosina

Lue lisää