Andament Uutishuone

Asiakastarinat

Etusivu » WeldOne urakoi putkisillan Kokkolan suurteollisuusalueelle
Kokkolan suurteollisuusalue on Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemian keskittymä, jonka viennin arvo on 1,1 miljardia euroa vuodessa. Kuva: KIP Service

WeldOne urakoi putkisillan Kokkolan suurteollisuusalueelle

Kokkolan suurteollisuusalueelle palveluita tuottava KIP Service Oy uusi Yaran kalisuolakuljettimen alapuolista putkisiltaa KIP:n alueella. Putkisiltaurakan toteutti WeldOne, jolle urakka oli ensimmäinen Kokkola Industrial Parkin alueella.

| , Asiakastarinat

WeldOnen asennustyönjohtaja Tommi Mård kehui ensimmäistä kokemustaan suurteollisuusalueesta.

– KIP:n alueelle oli mukava mennä uutena urakoitsijana, sillä meidät otettiin tosi hyvin vastaan. Minun silmissäni kyseessä oli laaja mutta muuten varsin normaali teollisuusalue. Töiden tekemistä helpotti merkittävästi  yhteistyöhalukkuus, jota Yara ja KIP Service osoittivat, Mård kiittää.

WeldOne on saanut vahvan jalansijan myös muun muassa SSAB:n Raahen tehtaalla.

– Meillä on Raahessa käytännössä koko ajan porukkaa tekemässä töitä. Sielläkin kohteet ovat olleet välillä hyvinkin haastavia. Tehtaan tuotantotehokkuus on korkea, ja työt pitää pystyä tekemään nopeassa aikataulussa niin, että lopputulos täyttää tilaajan asettamat tiukimmatkin laatuvaatimukset.

Kokkola Industrial Park on Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemian keskittymä, ja suurteollisuusalue työllistää yli 2 000 työntekijää. Alueella toimivat muun muassa Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas Boliden Kokkola, CABB, Freeport Cobalt ja Woikoski. Kaivosyhtiö Keliber ilmoitti äskettäin rakentavansa litiumkemiantehtaan Kokkolan suurteollisuusalueelle. Alueen vuotuisen tuotannon arvo on hieman yli miljardi euroa.

KIP Servicen toimitusjohtaja Olli-Matti Airiola (oik.) ja asennustyönjohtaja Tommi Mård WeldOnelta olivat tyytyväisiä hyvin sujuneeseen putkisiltaurakkaan. Kuva: Jorma Uusitalo