Andament Groupin ja yhtiöiden kesätiedote

Mielenkiintoisia rakennuskohteita on käynnissä eri puolilla konsernia.

Andament Group

Toimitusjohtaja Jukka Juola: ”Tämän porukan kanssa on hyvä rakentaa”

Loma-asuntomessujen infran rakentaminen Kalajoen Aurinkohiekoille, valtakunnallisesti palkitun Vaskiluodon sillan rakentaminen sekä Kuopiossa meneillään oleva Lehtoniemen jätevedenpuhdistamon mittava saneeraus ovat Andament Groupin toimitusjohtajan Jukka Juolan mukaan hyviä esimerkkejä siitä osaamisesta, jota konsernista löytyy.

– Meillä tapahtuu paljon mielenkiintoisia asioita laajasti eri puolilla konsernia.

Suomen Maastorakentajien ja Andament Oy:n fuusiolla varmistetaan hänen mukaansa se, että konserni on jatkossa vieläkin vahvempi rakentaja Väli-Suomen alueella, ja että Suomen Maastorakentajat Oy:n nimellä toimintaansa jatkava yhtiö tarjoaa ammattitaitoiselle henkilökunnalleen haastavia töitä.

– Palviaisen Jarin toivotan lämpimästi tervetulleeksi taloon. Jarin myötä meillä on yksi käsipari lisää toteuttamassa omistajien laatimaa kehitysstrategiaa. Samalla, kun Jari aloittaa heinäkuun alussa konsernin toimitusjohtajana, velipoika Matti ottaa hallituksen puheenjohtajana aikaisempaa vahvemman roolin kaupallisella puolella. Minulle järjestelyt antavat mahdollisuuden keskittyä Suomen Maastorakentajien toimitusjohtajuuteen konsernin hallitustyöskentelyn lisäksi. Nämä ratkaisut luovat osaltaan erinomaisen pohjan konsernin ja sen yhtiöiden pitkäjänteiselle kehittämiselle, Jukka toteaa tyytyväisenä.

Työssä eteneminen tapahtuu vaiheittain

Andament Groupin hallituksen puheenjohtaja Matti Juola kertaa peruslinjat Andament Groupin kehitysstrategiasta.

– Yhtiön tavoitteena on jatkaa kannattavaa kasvua sekä liikevaihdollisesti että maantieteellisesti. Haluamme kehittää nykyisen toiminnan lisäksi muitakin toimintaa tukevia erikoisosaamisen alueita. Tämä mahdollistaa henkilökunnalle uusia ja haastavia tehtäviä.

Matin mukaan perheyrityksen toimintaa ja kasvustrategiaa toteutetaan pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti vaiheittain. On olemassa selkeät painopistealueet, joihin kehitystoimet kohdistetaan jotta saavutetaan tukeva perusta, jolta ponnistaa eteenpäin.

– Positiivinen, eteenpäin menemisen meininki, on yksi vahvuuksistamme. Tärkein voimavaramme on kuitenkin henkilöstö, eli alan pitkäaikaiset ja kokeneet ammattilaiset yhdessä nuorempien osaajien kanssa. Henkilöstöön panostamme jatkossa entistä enemmän, sillä tässä konsernissa jokaisen työntekijän panos on erittäin tärkeä.

Andament Oy

Konsernin osaamisen yhdistäminen on meidän merkittävä voimavara, sanoo Andament Oy:n toimitusjohtaja Antti Nissinen.

Hyvä esimerkki yhteisestä tekemisestä on Andamentin Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) kanssa tekemä sopimus jätteenpoltossa syntyvän tuhkan käsittelystä sekä siinä tarvittavan laitteiston hankkimisesta.

Siltatöitä ja päällystysurakoita

Andament aloitti keväällä Etelä-Pohjanmaan ely:n kaksivuotisen sillankorjausurakan, joka kestää vuoden 2015 syksyyn saakka. Kevääseen ajoittui lisäksi Outokumpu Stainless Oy:n Tornion tehtaalle tehty häkäkaasuputkiston perustus- ja maanrakennusurakka, joka luovutettiin asiakkaalle juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Touko-kesäkuussa Andament aloitti pääurakoitsijana Pohjois-Savon ely:n urakassa, jossa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta Valtatie 5:llä parannetaan Jyrinahon liittymän porrastuksella.

Sen lisäksi Andament on mukana SL Asfaltin kanssa Pohjois-Pohjanmaan ely:n päällystysurakassa tekemässä rakenteenparantamistöitä, esimerkkinä noin 50 kilometriä tien leventämistä Kt 86:lla Vihanti-Liminka-osuudella sekä Kainuussa Kt 89:llä Vartiukseen johtavalla tiellä. Kristiinankaupungissa Andament rakentaa uudet sillat tulvan tuhoamien tilalle Savilahdentien pääuomaan sekä sivu-uomaan.

Suomen Maastorakentajat Oy

Kuopiossa meneillään oleva Lehtoniemen jätevedenpuhdistamon saneeraus- ja laajennusurakka (kuvassa) on esimerkki Suomen Maastorakentajien korkeasta erikoisosaamisesta.

– Tämä on meidän yksi suurimmista kohteista kun puhutaan jätevedenpuhdistamoista. Erityisosaamista edellytetään erityisesti betonirakentamisessa, koska betonilta vaaditaan tavallista enemmän rasituskestävyyttä. Samoin betonivalut ovat vaativampia kuin yleensä vesitiiviiden altaiden ja huolellisen raudoituksen takia, kertoo Ville Kiiskinen Maastorakentajista.

Tampereella Maastorakentajilla on meneillään kaksi urakkaa, joista toinen käsittää Hervannassa lämpövoimalaitoksen perustusurakan Tampereen Energialle.

– Toisessa urakassa, Tammervoima Oy:n Tarastenjärven hyötyvoimalaitoshankkeessa, aikataulu on tiukka, sillä valmista pitää olla kesäkuussa 2015. Kyseessä on Maastorakentajille uusi mielenkiintoinen aluevaltaus, koska nämä ovat ensimmäiset urakat Tampereella, kertoo työpäällikkö Jouko Pekkala.

SL Asfaltti OY

Työturvallisuus kehittämiskohteena

SL Asfaltissa on kehitetty uusia tapoja työturvallisuuden parantamiseksi. Tällä kaudella yhtiössä lanseerattiin ns. turvallisuusraha. Sen lisäksi työtapaturmia pyritään ehkäisemään tehostamalla läheltä piti-tilanteiden raportointia.

– Turvallisuusraha koskee työntekijöitä ja sitä maksetaan tiettyjen kriteerien perusteella. Niistä tärkein on tapaturmien määrä, ja sen lisäksi kriteereissä huomioidaan esimerkiksi suojavaatetusten ja henkilökohtaisten suojavarusteiden käyttö sekä yleinen siisteys ja koneiden huolto, toimitusjohtaja Ilkka Kerkelä kertoo.

Läheltä piti-tilanteiden raportointia varten on käytössä kännykkänumero, johon voi lähettää selvityksen läheltä piti-tilanteesta kuvina ja tekstinä. Raportin lähettäneiden kesken arvotaan joka kuukausi lahjakortti. Kerkelän mukaan kokemukset uudistuksista ovat hyvät, ja tapaturmataajuutta on saatu pienennettyä.

Yhtiö on saanut lisäksi käyttöönsä ISO 9001-laatusertifikaatin, ISO 14001-ympäristösertifikaatin sekä OHSAS 18001-työturvallisuussertifikaatin.

Tiemäärärahojen lasku näkyy myös SL Asfaltin toiminnassa. Suomessa tiestö rapistuu huolestuttavasti ja tilannetta vaikeuttaa sekin, ettei tiemäärärahoja ole sidottu indeksiin.

– Valtion töiden hintataso on kiristynyt merkittävästi viime vuodesta ja urakat ovat todella tiukkoja, Kerkelä sanoo.

SL Asfaltilla jatkuu Uudenmaan ely:n uusikolmevuotinen remixer-urakka, joka käsittää vuosittain 700 000 neliötä remixer-päällystettä. Pohjois-Pohjanmaan ely:n kanssa yhtiöllä on kuluvaa vuotta koskeva päällysteurakka, jonka suurin kohde on Vihannin kohdalle sijoittuva 40 kilometrin pituinen osuus.

– Vaikka ajat ovat nyt haasteelliset, teemme töitä pitkällä tähtäimellä, koska meillä on osaava ja motivoitunut henkilökunta. Haluamme tehdä näitä hommia vielä kymmenenkin vuoden kuluttua, Kerkelä sanoo.

WeldOne Oy

Vahvalla kasvu-uralla

WeldOnen alkuvuosi on sujunut jos mahdollista vielä vauhdikkaammin kuin edellisvuoden loppupuolisko yrityksen muutettua tuolloin uusiin toimitiloihin. Toimitusjohtaja Sami Mustosen mukaan liikevaihto on tällä hetkellä yli kaksi kertaa suurempi kuin edellisvuonna samaan aikaan, tiedossa oleva tilauskanta ennätyssuuri ja rekry on ollut päällä yhtiön hakiessa uusia hitsareita ja työnjohtajia. Äskettäin WeldOne palkkasi myös laatupäällikön.

– Lisää mahdollisuuksia avautuu ympärillä koko ajan ja olemme saaneet uusia asiakkuuksia muun muassa rakennus- ja maanrakennusliikkeistä sekä laitevalmistajista. Tarjouspyyntöjäkin liikkuu todella paljon. Jos kaikki menee nappiin, meillä on edellytykset tuplata tänä vuonna sekä liikevaihto että tulos, Mustonen sanoo.

Yritys on valmistautunut hyvin myös heinäkuun alussa voimaan tulleeseen EU-asetukseen, jonka mukaan kaikilta teräsrakenteilta vaaditaan EN 1090-standardi.

HSY ja Skanska vakuuttuivat erikoisosaamisesta

WeldOnella oli keskeinen rooli sopimuksessa, jonka Andament Oy teki viime vuoden lopulla Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) kanssa. Ämmässuon jätteenkäsittelykeskukseen tarvittiin jätteenpolton yhteydessä syntyvän tuhkan käsittelylaitos sekä tuhkan käsittelypalvelua koskeva sopimus.

– Aikataulu oli haastava mutta sitouduimme siihen, että huhtikuun alussa laitos olisi valmis vastaanottamaan tuhkaa. Tiukasta aikataulusta huolimatta pääsimme maaliin kaikkien osapuolten hyvällä venymisellä. Käsittelypalvelua teemme HSY:lle vuoden 2015 loppuun saakka, Matti Juola kertoo.

Nevia Oy

Toiminta vahvistuu mittauspalveluilla

Palvelutaso- ja tyhjätilamittaukset muodostavat jatkossa Nevia Oy:n liiketoiminnan uuden vahvan palvelun. Nevia osti palvelutaso- ja tyhjätilamittausliiketoiminnan Andament Oy:ltä huhtikuussa. Samalla Andamentin kokenut mittaushenkilöstö siirtyi Nevian palvelukseen.

Palvelutasomittauksella tarkoitetaan asfalttipäällysteisen tien pituus- ja poikkiprofiilin mittausta. Päällystetutkalla taas määritellään asfalttipäällysteen dielektrisyys, jonka perusteella lasketaan päällysteen tyhjätila. Palvelut liittyvät käytännössä laadun varmistukseen.

– Markkinanäkymät ovat varsin lupaavat. Saimme kaupan yhteydessä osaavat työntekijät ja hyvän asiakaskunnan, minkä lisäksi kehitämme edelleen toimintamallia, Nevian toimitusjohtaja Matti Hirvonen sanoo.

Myös Nevigator-maastotyökalun kehittäminen jatkuu. Tiedonkeruu- ja raportointijärjestelmä on ollut testikäytössä useilla tahoilla ja tuotteen jatkojalostamista jatketaan vahvalla panostuksella.

– Liikennemäärien mittaukset jatkuvat yksittäisillä kohteilla. Älyliikenteeseen liittyvässä kehittämisessä olemme jatkuvasti ajan hermolla ja seuraamme tilannetta, Hirvonen kertoo.

Morenia Oy

Morenialla on takanaan hyvä tilikausi, jonka kuluessa yhtiö ylitti sille asetetut tulostavoitteet.

Morenian toimitusjohtajan Ilkka Kerkelän mukaan Moreniankin suurimmat haasteet tulevat tänä vuonna tutusta suunnasta. Yleisen taloustilanteen takia kuntien ja valtion infrahankkeita on tarjolla vähemmän kuin aikaisemmin.

– Toisaalta investoinnit ratahankkeisiin sekä tuulivoimarakentaminen lisäävät kysyntää ja tasapainottavat taantuvia julkisen puolen infrahankkeita. Meillä on meneillään molempiin kategorioihin isoja kiviainestoimituksia, Kerkelä kertoo.

Oktomurske ei aiheuttanut vaurioita

Tk-puolella Morenian tutkimus- ja tuotekehitystoiminnot keskittyvät pääasiassa teollisuusmineraaleihin kuten kvartsiliiketoiminnan laadun parantamiseen.

Niin sanotulle oktomurske-episodille on saatu piste, kun useat puolueettomien tutkimuslaitosten tuoreet tutkimustulokset osoittavat, ettei oktomurske aiheuta autojen jakopäähihnojen vaurioitumista.

Toimitusjohtajan mukaan Morenian alkuvuosi toteutui myynnin osalta budjetoidusti eikä näköpiirissä ole syitä, etteikö budjettivauhti pitäisi myös loppuvuoden aikana. Selkeä vastuujako ja motivoitunut henkilökunta luovat hyvän perustan toiminnan kehittämiselle.

HSK Sähkö Oy

HSK Sähkö on tehnyt isossa mittakaavassa päänavauksen tuulivoimarakentamiseen. Toimitusjohtaja Hannu Kaupin mukaan työt ovat meneillään kahdella Kanteleen Voiman tytäryhtiön Puhuri Oy:n työmaalla. Niistä toinen sijaitsee Raahen Kopsassa ja toinen Pyhänkoskella Pyhäjoen ja Merijärven rajalla. Puhuri Oy:llä on kehitteillä tuulivoimahankkeita yhteensä useiden satojen megawattien edestä.

– Nyt tehtävät työt käsittävät tuulivoimalaitosten sähköistyksen ja tietoliikenneverkkojen asennuksen. Kopsassa työt alkoivat alkuvuodesta ja niiden on määrä valmistua heinä-elokuussa. Pyhänkoskella aloitimme äskettäin ja työt ovat valmiina syksyllä.

– Mikäli tuulipuistojen rakentaminen käynnistyy Suomessa toden teolla, niissä on mukavasti potentiaalia. Tarjouspyyntöjä on tullut useita ja tuulivoimarakentamisella on tällä hetkellä iso vaikutus meidän tekemiseen, Kauppi sanoo.

Vuositasollakin hyvät näkymät

HSK Sähkössä koko vuoden tilanne näyttää hyvältä laajemminkin.

– Verkonrakennuksessa meillä on ollut tasaisen kova työkuorma viime vuodesta alkaen. Kasvu on jatkunut ja näkymät ovat tosi hyvät. Maakaapeloinnin lisäksi teemme ilmakaapelointia sekä puramme yhtiöiden verkkoja.

Infrarakentamisessa kuten tie- ja liikennevaloissa työkuorma on melko normaali. Sen sijaan talotekniikan puolella yleinen heikko taloustilanne näkyy selkeimmin.

– Talotekniikan puolella kuitenkin näkyy tällä hetkellä pieniä valonpilkahduksia, ja verkonrakennuksessa tulevaisuuskin näyttää hyvältä, Kauppi sanoo. Erityisellä mielenkiinnolla hän sanoo odottavansa sitä, mitä tuulivoimarakentamisen ohella Hanhikivi 1-hanke tuo tullessaan.

Joupet Oy

Kiireiset ajat jatkuvat

Energiayhtiöiden suururakka eli ilmajohtojen korvaaminen säävarmalla maakaapeloinnilla pitää Joupet Oy:n työntekijät kiireisinä.

Toimitusjohtaja Petri Myllylän mukaan paljon on jouduttu tekemään töitä senkin eteen, että yhtiöllä on käytössään riittävästi ammattitaitoista työvoimaa. Työntekijöitä on koulutettu niin maakaapelointiin kuin alitustöihin ja suuntaporalla tehtäviin töihin.

– Koko ajan olemme palkanneet lisää henkilökuntaa. Käytännössä olemme kouluttaneet itse suurimman osan tulijoista, Myllylä kertoo.

Maakaapeloinnit liittyvät HSK Sähkön ja Elenian tekemään monivuotiseen sopimukseen maakaapeloidun sähköverkon rakentamisesta. Työt etenivät suotuisasti myös päättyneellä talvikaudella, koska routa ei haitannut kaapelien vetoa. Alkutalven ohjelmassa oli paljon pylväiden purkua ja sen lisäksi työmaita aloitettiin Rantsilassa ja Yppärissä.

Vaativa työmaa Ruukin tehdasalueella

Kesäkuussa Joupetilla oli meneillään muun muassa Merijärvi-Oulainen-maakaapelointi, Varkauden katuvalokaapelointi sekä alitustöitä eri puolilla Suomea kuten Padasjoella ja Vähässäkyrössä. Sade- ja pintavesiviemäröintitöitä yhtiö teki Raahessa, ja edellisten lisäksi Joupetilla on sopimukset Kalajoen Lämmön kanssa kaukolämpöputkien vedosta sekä Raahen Energian kanssa kaapelitöistä.

Joupetilla on ollut mielenkiintoinen työmaa myös Ruukin terästehtaalla Raahessa.

– Kaivoimme pois tehdasalueella maanalaisia putkistoja. Esimerkiksi rautateiden alitukset tekivät työstä erittäin vaativan. Meillä oli ensimmäistä kertaa käytössämme suuntapora, joka antaa paljon mahdollisuuksia ja jota voimme käyttää työkohteissa muuallakin, Myllylä sanoo.

Lue myös

Tuulipuiston perustukset valetaan tiimityönä

Maastorakentajat on aloittanut perustusten valamisen Puhurin tuulipuistossa Pyhäjoen Parhalahdella. Onnistunut lopputulos syntyy saumattomalla tiimityöllä, korostaa työnjohtaja Veli-Matti Ainasoja Suomen Maastorakentajilta. Parhalahden tuulipuistossa valetaan perustukset kymmenelle tuulivoimalalle. Yhden tuulivoimalan napakorkeus on 166 metriä,

Lue lisää