Jari Palviainen Andament Groupin toimitusjohtajaksi

Jari Palviainen lähtee johtamaan kasvavaa perheyritystä entistä vahvemmaksi erikoisrakentamisen konserniksi.
Infrarakentamisen eri osa-alueilla toimiva yksityisomisteinen perheyhtiö Andament Group Oy on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Konsernin omistajien laatiman kehitysstrategian mukaisesti yhtiön tavoitteena on jatkaa kasvua sekä liikevaihdollisesti että maantieteellisesti, ja olla myös tulevaisuudessa erikoisrakentamisen yksi merkittävimmistä toimijoista Suomessa.

Tukeakseen konsernin kehitysstrategian toteuttamista Andament Groupin hallitus on valinnut konsernin toimitusjohtajaksi 1.7.2014 alkaen diplomi-insinööri Jari Palviaisen (52). Palviainen siirtyy Andament Groupin palvelukseen Destia Oy:n kehittämispäällikön tehtävistä, missä hän on toiminut muun muassa prosessien ja liiketoiminnan kehittämisessä.

– Lisäresurssien hankkiminen konsernijohtamiseen on seuraava askel Andament Groupin kehitysstrategian toteuttamisessa. Jarin vankka kokemus vaativista kehittämistehtävistä täydentää erinomaisesti sitä osaamista, jota tarvitsemme perheyrityksen toimintojen pitkäjänteisessä sekä kannattavaan kasvuun perustuvassa kehittämisessä, sanoo Andament Groupin hallituksen puheenjohtaja Matti Juola.

Andament Groupiin kuuluvat yhtiöt toimivat itsenäisinä yhtiöinä, joista jokainen keskittyy omaan erikoisosaamiseensa. Konserniin kuuluu yhteensä seitsemän yhtiötä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 2013 noin 87 miljoonaa euroa. Työkauden aikana yhtiöt työllistävät noin 300 työntekijää.

Lue myös

Tuulipuiston perustukset valetaan tiimityönä

Maastorakentajat on aloittanut perustusten valamisen Puhurin tuulipuistossa Pyhäjoen Parhalahdella. Onnistunut lopputulos syntyy saumattomalla tiimityöllä, korostaa työnjohtaja Veli-Matti Ainasoja Suomen Maastorakentajilta. Parhalahden tuulipuistossa valetaan perustukset kymmenelle tuulivoimalalle. Yhden tuulivoimalan napakorkeus on 166 metriä,

Lue lisää